Etusivu » Sisäilmaongelmat » Puhdas ilma on olennainen osa koulun terveysturvallisuutta
Sponsoroitu

Vähentämällä ilman epäpuhtauksia, erityisesti nanokokoisia pienhiukkasia, pienennetään virusten ja bakteerien aiheuttamaa tartuntariskiä. Ultrapienet hiukkaset ovat jo itsessään terveysriski, sillä ne tunkeutuvat keuhkorakkuloista suoraan verenkiertoon.

– Sisäilman turvallisuus ei ole aina rakenteista lähtevä asia. Ihmiset tuovat mukanaan pienhiukkasia, kuten siite- ja eläinpölyä. Yksittäinen hajuste ei välttämättä aiheuttaisi ongelmia, mutta kun niistä yhdistyy tuoksujen cocktail, aiheuttaakin se jo reaktioita. Olemme kaikki käveleviä sisäilmaongelmia, sanoo Genano Oy:n toimitusjohtaja Niklas Skogster.

– Viimeisen kahdentoista kuukauden aikana pienhiukkasiin on kuollut enemmän ihmisiä kuin koronaan. Ilmassa leijuvien hiukkasten mukana leviävät myös muut taudit, kuten tuhkarokko ja kausi-influenssat, lisää myyntijohtaja Tommi Mikkonen.

Terveellistä sisäilmaa kokonaisvaltaisena palveluna

Genanon teknologialla voidaan poistaa ultrapienet, jopa kolmen nanometrin kokoiset pienhiukkaset ja kaasumaiset yhdisteet, VOC, sekä eliminoida 99,999 prosenttia ilmassa leijuvista bakteereista, viruksista ja homeitiöistä.

– Ilman puhdistaminen on nopeasti kehittyvä ala, jossa ostajan olisi hyvä ymmärtää mitä on hankkimassa.

– Mukana on kolme osapuolta eli koulurakennuksen omistava liikelaitos, opettajien palkanmaksaja kunnan opetus- ja sivistystoimi sekä tilan käyttäjät. Tilaliikelaitos ei aina ole tarpeista ja tavoitteista samaa mieltä käyttäjien kanssa. Me haluamme, että käyttäjät voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja viihtyisäksi, sillä ihminen on tärkein sisäilmasensori, Mikkonen kertoo.

Usein kohteissa on jo tehty mittavia remontteja, mutta ongelmat eivät ole ratkenneet. Genanon projektit alkavat aina tilannekartoituksella, jossa selvitetään millaisia ongelmia kohteessa on ja mistä ne johtuvat. Sähköiseen suodatukseen perustuvia ilmanpuhdistimia voi hankkia myös joustavalla palveluvuokralla tai leasingsopimuksella.

Next article